Opas verkkosivujen alustan valintaan – WordPress vai Drupal?

Opas verkkosivujen alustan valintaan – WordPress vai Drupal?

Suurin osa meistä on tottunut hallinnoimaan verkkosivuja jonkin julkaisualustan avulla, joten kun tulee aika uudistaa omat verkkosivut, ensimmäisiä kysymyksiä yleensä on selvittää millä ne sivut tullaan rakentamaan.

Verkkosivuja kehitetään moniin eri ohjelmistokehyksiin, alustoihin ja järjestelmiin nojaten; joista voi olla vähemmän teknistä taustaa omaavan tai muuten kokemattoman vaikea saada tolkkua. Mikäli työskentelet esim. markkinoinnin tai viestinnän parissa ja html, css, javascript tai php eivät ole sinulle sitä arkisinta kieltä, tämä blogikirjoitus on juuri sinua varten.

Ratkaisuja sivustojen alustaksi on monia, mutta tällä kertaa paneudumme kahteen eniten käytettyyn julkaisujärjestelmään syvällisemmin.

Meiltä kysytään tätä muuten tosi usein: Kumpi on parempi verkkosivujen alusta, WordPress vai Drupal?

 

**

Disclaimer: Me Pixelsillä edustamme WordPress-sivustoihin erikoistunutta digitoimistoa. Olemme siis varsin WP-painotteinen toimija ja kuulumme Suomessa joukkoon tekijöitä, joiden arki pyörii paljon kyseisen järjestelmän ympärillä. Olemme myös mukana WP-yhteisön toiminnassa aktiivisesti. Olemme kuitenkin myös kehittäneet aiemmin Drupal-sivustoja ja niiden sielunelämä on meille myös tuttu. Pyrimme siis unohtamaan suuntautumisemme WordPressiin hetkeksi ja pohtimaan aihetta mahdollisimman objektiivisesti. Okei, jatketaan!

**

 

Yleensä kannustamme asiakkaitamme unohtamaan teknologian hetkeksi ja aloittamaan uuden palvelun suunnittelun käyttäjän tarpeet edellä. Tässä kirjoituksessa kuitenkin oletetaan, että verkkosivut ovat selkeästi tarpeen ja niille olisi hyvä etsiä sopiva julkaisualusta, joka mahdollistaa markkinoinnin muuttuvat tarpeet.

Otetaan ensin nopea yleiskatsaus aiheeseen; mitä ovat WordPress ja Drupal, ja kuinka yleisesti niitä käytetään?

Molemmat alustat ovat sisällönhallintajärjestelmiä (eng. content management system tai CMS), eli suomeksi niiden avulla voidaan hallita ja tuoda sisältöjä näkyviin verkkoon kätevästi ilman sen kummempaa teknistä taikuruutta. Jos haluat saada jotain sisältöä verkkoon koko maailman nähtäväksi, on siihen muutamakin keino, joista omat verkkosivut ja niiden sisällön hallinnan mahdollistava julkaisujärjestelmä kuten WordPress tai Drupal vallan mainio keino.

Verkkosivuja voidaan myös rakentaa ilman julkaisujärjestelmää (katso esim. headless CMS), mutta niiden joustava käyttö vaatii taustalleen monimutkaisemman teknisen lähestymisen, johon emme tässä kirjoituksessa aio syventyä. (Aiheesta kiinnostuneille tiedoksi: tulemme kirjoittamaan tässä blogissa aiheesta syksyn aikana lisää.)

 

WordPress hallitsee internetiä

Verkkosivujen julkaisujärjestelmien markkina on avoimeen lähdekoodiin (ja PHP-ohjelmointikieleen) perustuvien järjestelmien hallitsema, ja WordPress on sen kiistämätön kuningas.

cms_jarjestelmat-pixels-helsinki.001

Lähes kolmasosa kaikista verkkosivuista koko maailmassa on rakennettu WordPressin päälle. Luku on valtava ja vielä vaikuttavampi on WP:n asema sisällönhallintajärjestelmien markkinalla, josta se omistaa yli 50%. Seuraavana CMS-järjestelmien jonossa tulevat Drupal ja Joomla melko maltillisilla muutaman prosentin osuuksilla. Isoa joukkoa (46% kaikista) verkkosivuista edustaa muilla keinoin toteutetut verkkopalvelut, joista suuri osa on mm. räätälöityjä web-sovelluksia. Lähteet kirjoituksen lopussa.

Web-asiantuntijoiden blogia Vierityspalkkia pyörittävä Perttu Tolvanen kirjoittaa osuvasti teknologia-alustoista Suomessa:

”Yksi asia on kuitenkin selvää, WordPress ja Drupal ovat nousseet omaan sarjaansa verkkopalveluiden teknologiamarkkinassa. Useiden erilaisten avoimen koodin yhteisöjen joukosta nämä kaksi ovat onnistuneet pitämään itsensä pinnalla ja leviämään ympäri maailmaa paremmin kuin kilpailijat.”

Näyttäisi siis, että niin maailmalla kuin Suomessa, WordPress ja Drupal ovat käytetyimpiä julkaisujärjestelmiä.

 

Helppous ja kustannustehokkuus selittää WordPressin suosiota

WordPress-logo_verkkosivut_pixels-helsinki

WordPress (tuttavallisemmin ‘WP’) sai alkunsa bloggaamiseen tarkoitettuna alustana, ja siitä on edelleen olemassa kuluttajamarkkinoille suunnattu paketoitu (wordpress.com) versio, jota ei tosin tule sekoittaa itse ylläpidettävään julkaisujärjestelmään (wordpress.org), johon tässä kirjoituksessa keskitytään.

Sisällön hallittavuus ja helposti räätälöitävissä oleva admin-käyttöliittymä onkin WP:n ehdoton vahvuus. Se mahdollistaa meille tavallisille kuolevaisille, jotka eivät koodia tykkää tai osaa pyöritellä todella kattavat mahdollisuudet sivuston ulkoasun ja sisällön muokkaamiseen.

Kun sivuston vielä rakentaa osaava ammattilainen, yksittäiset sivupohjat voi koosta helposti siirreltävistä osioista, joista taaperokin osaisi järjestää palaset uuteen järjestykseen.

Tyypillinen WP-sivusto on sisältövetoinen ja sisältää muutamia eri sisältötyyppejä, kieliversioita, lomakkeita, integraatioita ja koostuu muokattavista palikoista ja osioista.

 

WordPressin edut:

  • Helppo sisällön hallinta – Kuten jo yllä mainittu, WP on luotu sisällön hallitsemista varten eli voit helposti muuttaa sivupohjien järjestystä ja kokoonpanoa, muokata valikoita, lisätä ja muokata otsikoita, tekstejä, kuvia ja muuta sisältöä. Hallinta ei vaadi teknistä osaamista ja sopii siksi hyvin mm. markkinoinnin ja viestinnän tarpeisiin.
  • Edulliset kehittämiskulut – WP:n kehittämisessä investointi tehdään valmiin kokonaisuuden räätälöintiin, eli olemassa olevaa järjestelmää muovataan tarpeisiin sopivaksi. WP:ssä tämä on melko suoraviivaista ja nopeaa kun alusta sisältää jo paljon toiminnallisuuksia itsessään. WP:n yleisyyden ja matalan opettelukynnyksen takia sen hallitsevia kehittäjiä on helpompi löytää ja palkata.
  • Laaja kehittäjäyhteisö – Saatavilla on paljon tukea ja dokumentaatiota (Suomessa aktiivinen WPfi -yhteisö toimii mm. Slackissa ja järjestää tapahtumia ympäri maata) sekä laaja yhteisö käytännössä takaa sen että lähes jokaisen vastaan tulevan ongelman on jo joku jossain ratkaissut.
  • Skaalautuvuus – Kattavan lisäosavalikoiman ja sisäänrakennetun REST-rajapinnan etuna on, että WP taipuu osaavissa käsissä todella monimutkaisiinkin tarpeisiin ja on integroitavissa ulkopuolisiin järjestelmiin.
  • Ekosysteemi – WP on synnyttänyt ympärilleen valtavan ekosysteemin. Yhteisöön kuuluu kymmeniä tuhansia kehittäjiä ja isoja yrityksiä, joiden elanto tulee lisäosien kehittämisestä ja ylläpitämisestä. Lisäosamarkkina kehittää WP:n mahdollisuuksia jatkuvasti eteenpäin. Myös kolmannen osapuolen palveluntarjoajilla (kuten CRM ja ERP -järjestelmillä) on usein tarjota valmiit integraatiot WordPressiin, muttei välttämättä muihin CMS alustoihin.
  • Ei toimittajaloukkua – Avoimeen lähdekoodiin perustuva WP on niin yleinen, että sitä kehittäviä tekijöitä löytyy varmasti vaikka oman kumppanin kanssa menisikin sukset ristiin.
  • Tietoturva – Laaja kehittäjäyhteisö pitää huolen, että mahdollisiin tietoturva-aukkoihin reagoidaan nopeasti ja ne korjataan päivityksillä, jotka tehdään kaikissa ammattimaisissa ylläpitopalveluissa automaattisesti. (Esimerkiksi The White House verkkosivut on rakennettu WP:llä.)
  • Laajennettavissa verkkokaupaksi – WP laajenee kätevästi verkkokaupaksi WooCommerce -lisäosan avulla. WooCommerce on puolestaan myös maailman suosituin eCommerce-järjestelmä (n. 28% markkinasta). WordPressiin pohjautuva WooCommerce on myös vaivaton ylläpidettävä ja tarjoaa helpot mahdollisuudet jatkokehitykseen ja muokattavuuteen.

WordPressin haitat:

  • Lisäosien viidakko – Kymmenien tuhansien lisäosien valikoima saattaa kokemattomalle tuntua pelottavalta. Oikeiden, luotettavien lisäosien käyttäminen ja yhteensovittaminen vaatii teknistä ymmärrystä ja osaamista pintaa syvemmältä.
  • Hosting-palvelujen kirjo – WP:n yleisyydestä ja kustannustehokkuudesta johtuen, sen ylläpitoon on tarjolla todella edullisia webhotelleja ym. hosting-vaihtoehtoja, jotka eivät ole sieltä luotettavimmasta päästä. Edullisimmat käyttöpalvelut eivät usein esim. sisällä automaattisia päivityksiä. Valitse siis luotettava ja ammattimainen palveluntarjoaja!
  • Vanhat versiot alttiita tietoturvaongelmille – Mikäli WP sivusto ei ole ammattimaisesti ylläpidetty (syynä voi olla myös huono hosting-ratkaisu), vanhentuneet versiot ja etenkin vanhentuneet lisäosat voivat olla haavoittuvaisia tietoturvaongelmille.
  • Tekijöiden & toimistojen vaihtelevuus – WP:n suosion myötä myös sitä kehittäviä tekijöitä on tarjolla todella paljon ja luontaisesti toteutustavat ja toimistojen taitotaso vaihtelee reilusti. WordPress-sivuston hankkiminen vaatii hieman valistuneisuutta siitä mitä on ostamassa.

 

Drupal on järeä työkalu teknisesti vaativiin projekteihin

drupal_logo_verkkosivut-pixels-helsinki

Drupal pitää tällä hetkellä kolmossijaa CMS-markkinoilla ja on vakavasti otettava vaihtoehto vaativille ja pitkälle räätälöidyille verkkosivuille ja -kaupoille. Jos sivusto vaatii mittavan määrän monimutkaisesti järjestettävää sisältöä, on Drupal lähtökohtaisesti melko hyvä valinta.

Alustaa on usein pidetty vain laajojen verkkopalvelujen ratkaisuna ja tämän myötä vähemmän vaativat sivustot on jätetty pitkälti huomioimatta Drupalin kehitystiimin toimesta. Uusimman version myötä (Drupal 8), myös pienemmille sivustoille on annettu joitain hyödyllisiä työkaluja.

Vaativien toteutusten tekniset ratkaisut muuttuvat hieman kovempaa vauhtia kuin yksinkertaisempien sivustojen, ja Drupalia tarjoavien tekijöiden työkalupakeista löytyy usein muidenkin modernien ohjelmistokehysten osaamista (kuten esim. JavaScript). Aika näyttää mitä tuo tarkoittaa Drupalin kehitykselle – voidaan kuitenkin olettaa, että vaatimusten kasvaessa, osaavan tekijätiimin rooli korostuu.

Drupalin edut:

  • Järeys – Alustalla on täysin normaalia pyörittää helposti jopa tuhansia sivuja, kymmeniä eri sivupohjia ja eri sisältötyyppejä ongelmitta. Drupal on järeä ratkaisu, joka ei kovin helposti jää useiden toimintojen tai sisältömassojen jalkoihin.
  • Räätälöitävyys – Drupalin kustomoitavuus on tavallaan sekä etu että haitta. Valmiiksi asennettuna, Drupal on melkeinpä pelkkä runko ja se vaatii mittavasti räätälöintiä ennen kuin voidaan puhua toimivasta, helppokäyttöisestä sivustosta. Toisaalta tämä mahdollistaa sen, että Drupalilla voi rakentaa lähes millaisen verkkopalvelun tahansa.
  • Joustavat käyttäjäroolit – Drupalissa on sisäänrakennettuna tuki useiden eri käyttäjäroolien asettamiselle. Tämä on hyödyllistä jos sinulla on esimerkiksi laaja organisaatio, jossa rooleja ja oikeuksia tulee jakaa portaittain eri tahoille.
  • Tuki kieliversioille – Kieliversiot on helppo luoda fiksusti myös WordPressillä, mutta Drupalissa tulee niille tuki sisäänrakennettuna ja se on lähtökohtaisesti ajateltu jo olevan monikielinen.
  • Laaja kehittäjäyhteisö – Myös Drupalilla on laaja kehittäjäyhteisö, joka tekee työtä alustan tunnettavuuden eteen ja josta saa apua ja tukea ongelmatapauksissa. Yhteisö kokoontuu ja järjestää tapahtumia sekä julkaisee koodia muiden käytettäväksi.
  • Skaalautuvuus – Drupaliin lisättävien moduulien (vrt. WP lisäosat) sekä käsin tehtävän räätälöinnin avulla sivustoa voidaan muokata eri käyttötarkoituksiin todella kattavasti.
  • Tietoturva – Drupalia on perinteisesti pidetty hyvin tietoturvallisena alustana (pl. vanhempien versioiden haavoittuvuudet, esim. Drupal 6). Se selittyy pitkälti alustan vakaalla pohjalla ja asialle vihkiytyneen Drupal Security Teamin huolellisuudella.
  • Integraatiot – Alustaan on rakennettu melko kattavat rajapinnat, joten sivuston integrointi ulkoisiin palveluihin ei pitäisi aiheuttaa harmaita hiuksia kehittäjille – ainakaan normaalia enempää.
  • Verkkokauppatoiminnot – Drupal Commerce on verkkokauppa-alusta, joka rakentuu Drupalin päälle, mutta voi toimia periaatteessa täysin itsenäisestikin. Kuten Drupal, verkkokauppa-alusta on muokattavissa ja skaalattavissa vaativiin toteutuksiin.

Drupalin haitat:

  • Vaatii enemmän kehitystyötä – Suurin osa sivuston rakenteesta on kustomoitua. Kun Drupal sivustoa halutaan laajentaa ja lisätä uusia toiminnallisuuksia, vaatii se usein enemmän kehittämistyötä kuin WP, jota pystyy lisäosien avulla muokkaamaan joskus kokonaan ilman koodiin koskemista.
  • Sisällön hallinta – Drupalin admin-paneelin käyttöä ja sisällön hallintaa on usein moitittu kankeaksi ja vaikeaksi oppia. Kyseessä on uskoaksemme enemmänkin laiskasti rakennetut käyttöliittymät ja se tylsä tosiasia, että monimutkaisten sivustojen hallintakin on monimutkaisempaa. Drupal 8 version myötä on sisällön hallintaa kehitetty ja modernisoitu käyttäjäystävällisempään suuntaan.
  • Kehityskustannukset – Koska Drupal on tarkoitettu lähtökohtaisesti kompleksisiin toteutuksiin, se vaatii paljon räätälöintiä projektista riippumatta. Tämä taas usein näkyy korkeampina kehityskustannuksina. Asiaan vaikuttanee myös se, että Drupal-kehittäjiä on Suomen kokoisessa maassa melko vähän, jolloin osaavien tekijöiden palkkataso on jo melko korkealla tasolla.
  • Versiopäivitykset – Toisin kuin WordPress, joka päivittyy useamman kerran kuukaudessa ja on kaikille käyttäjilleen lähes identtinen globaalisti, Drupal päivittyy harvemmin ja siitä on tarjolla tällä hetkellä kaksi eri tuettua versiota; Drupal 7 ja Drupal 8. Yhdestä versiosta toiseen siirtyessä voi pahimmillaan joutua tekemään koko sivuston uudelleen. Uutta Drupal sivustoa tuskin kannattaa enää rakentaa 7 versiolla, mutta asiaan kannattaa kysyä Drupaliin erikoistuneen tekijän mielipide.

 

Kumpi sopii tarpeisiisi paremmin?

Tähän on tietenkin vaikea vastata ymmärtämättä millaista sivustoa ollaan rakentamassa. Periaatteessa minkä tahansa sivuston voi rakentaa kummalla alustalla tahansa. Yleensä kuitenkin annamme seuraavanlaisen ohjenuoran:

 

WordPress sopii hyvin sisältövetoisiin sivustoihin, joilla on markkinnoilliset ja/tai myynnilliset tavoitteet. Näillä sivustoilla usein on tarve hallita ja muokata sisältöä usein, esim. tapahtumien ja blogikirjoitusten julkaisun muodossa, ja tässä on etuna WP:n helppokäyttöisyys ja joustavuus. Kieliversioiden hallinta on kätevää, kunhan niiden lukumäärä pysyy maltillisena.

Uusia palveluita, tuotteita, kampanjasivuja tai muita ländäreitä eri kieliversioille voi osioista rakentuvilla sivupohjilla luoda täysin itsenäisesti koskematta koodiin ollenkaan, joka tuo ihan uudenlaista vapautta sivuston käyttöön ja tekee siitä myös pitkäikäisemmän.

 

Drupal on paikallaan kun sivuston vaatimukset sisältävät mm. tarpeita useille kieliversioille, integraatioille ja sisällön määrä on selkeästi suurempi kun keskivertoisen sivuston (puhutaan sadoista tai jopa tuhansista sisältösivuista).

Kun rakennat isompaa verkkopalvelukokonaisuutta, johon saattaa kuulua useampia toisiinsa kytköksissä olevia sivustoja ja mittava määrä integraatioita, tulet luultavasti hyötymään Drupalin järeästä kokoonpanosta.

Sivustojen muokkaaminen ns. ”lennosta” voi olla haastellisempaa ja voi olla hyödyllistä hankkia käden ulottuville tekninen tiimi tueksi. Drupalin isoin etu on nähdäksemme siinä, että siinä ei rajat tule vastaan ihan heti (suurimmalla osalla ei koskaan).

 

Mitä verkkosivujen kehittäminen WordPressillä ja Drupalilla maksaa?

Paneudumme verkkosivujen rakentamisen kustannuksiin tarkemmin blogissamme tulevaisuudessa. Ainoa oikea vastaus kysymykseen on valitettavasti taas: riippuu sivustosta.

Suomessa ammattimaisia WP-sivustoja tehdään paljon 5 000 – 30 000 €:n haitarissa, kun taas Drupal projektit liikkuvat helposti 50 000 €+ hintaluokan syvässä päädyssä.

Kuukausittaiset ylläpito- ja kehityskustannukset heijastavat myös tuota hintaeroa, perinteisesti WP on edullisempi ylläpidettävä ja jatkokehitettävä kuin Drupal.

Kukin projekti kuitenkin pitää arvioida erikseen ja budjetoinnissa kannattaa huomioida myös sisällön suunnitteluun ja tuotantoon tarvittavat resurssit. Tarvitaanko uusia kuvia tai videoita? Kuka tuottaa sisällöt? Entä käännökset kieliversioille?

Pienemmillä budjeteilla liikkuville pienyrittäjille tai yhteisöille, joilla ei ole tarpeita räätälöidyille sivustoille, suosittelemme yleensä valmiiksi paketoituja ratkaisuja, kuten esimerkiksi Squarespace tai WordPressin valmiita teemoja hyödyntävä WordPress.com versio.

 


Etsitkö osaavaa WordPress-toimistoa?

Laita meille vapaa kuvaus suunnitelmistasi tai tarpeistasi ja kerromme miten projektiin kannattaa mielestämme lähteä. Lupaamme palata 24h sisällä viestiisi!

 

Etsitkö osaavaa Drupal-toimistoa?

Katso läpi Vierityspalkin kuratoitu listaus Drupalia käyttävistä toimistoista.

 


 

Lähteet: