Kenelle WooCommerce sopii parhaiten?

07.04.2018
Business Teknologia

WooCommerce on WordPress -julkaisujärjestelmään liitettävä avoimen lähdekoodin verkkokauppa-lisäosa. WooThemes, joka sai alkunsa teema- ja lisäosapankkina WordPressille synnytti myös WooCommercen, jonka Automattic osti vuonna 2015.

WooCommerce on lisännyt tunnettuuttaan valtavasti myös Suomessa, eikä ihme sillä se kattaa jo noin neljänneksen verkkokaupoista. (Lähde: BuiltWith – The Entire Internet) Taustalta löytyy valtava kehitys- ja tukiyhteisö, joka pohjaa WordPressin hallitsevaan asemaan julkaisujärjestelmien markkinalla.

 

Valinnan vaikeus

Verkkokauppa-alustojen valikoima on nykyään todella laaja ja usealle kauppaa perustavalle on vaikea hahmottaa mikä on itselle se sopivin vaihtoehto. Kaikki toimistot tietenkin osaavat perustella sen oman järjestelmänsä jokaiseen projektiin, mutta tärkeintä olisi ymmärtää mitä oikeasti tarvitsee. Ruuveja on vaikea laittaa seinään vasaralla kiinni – kyllä se onnistuu, mutta jälki ei ole kaunista.

Vaikeaksi koen itse myös verkkokaupan määritelmän. Erilaisia kauppoja on yksinkertaisista tuoteputiikeista satojen tuhansien tuotteiden järeisiin tilausjärjestelmiin ja ekosysteemeihin. Lähtökohtana olisikin hyvä selvittää itselleen mitä kokoluokkaa edustaa, mitä tarpeita kaupalla pyritään täyttämään, mitä suunnitelmia on kasvulle sekä jatkokehitykselle ja lähteä valitsemaan alustaa sen mukaan.

 

Miksi WooCommerce?

Verkkokauppa-alustaksi WooCommerce sopii ehkä parhaiten pieniin ja keskisuuriin verkkokauppoihin. Isona etuna esim. MagentoonShopifyhin tai pienempiin pakettiratkaisuihin kuten Vilkkaaseen tai MyCashFlow:hon verrattuna on taustalla pyörivä julkaisujärjestelmä WordPress. Etenkin sisältövetoisten kauppojen rakentaminen WooCommercella on hyvä idea, sillä WordPress on alkujaan suunniteltu nimenomaan sisältöjen julkaisuun. Luonnollisesti siis WordPress-sivun omaavana kannattaa tutustua WooCommerce verkkokauppalisäosan hankintaan.

WordPress ja WooCommerce ovat hyvä tiimi

Yhdistä sisällöt ja tuotteet saumattomasti

Koska WordPress ja WooCommerce sulautuvat yhteen, eivätkä näy ulospäin välttämättä mitenkään erillisinä osioina, on sisältöjen ja tuotteiden yhdistely helppoa. Kuvittele, että voit nostaa vaikkapa reseptin joukkoon kaikki ruokaan vaadittavat tuotteet. Tai lisätä uuden kevät-malliston esittelyyn napit tuotteiden lisäämisen ostoskoriin. Mahdollisuuksia on rajaton määrä.

Nykyään näkee vielä todella paljon perinteisiä verkkokauppoja, jotka järjestelmän rajoitteiden takia ovat erillään pääsijaisesta brändi- tai markkinointisivustosta, jonka tarpeet ovat moninaisempia. Tähän ongelmaan on WP & WooCommerce oiva ratkaisu. Esimerkiksi asiakkaamme Mirror Linen verkkosivuilla on tuotetieto upotettu laskeutumissivun sisään yhdeksi osioksi. Suurin osa sivustosta on kaikkea muuta kuin verkkokauppaa, mutta kauppa on silti saumaton osa sivustoa.

 

Web-asiantuntijablogi Vierityspalkki kommentoi digipalveluiden käytännöistä ja trendeistä seuraavaa:

 

Sisältömarkkinointi on trendinä ollut viime vuosina vahva, mutta varsin paljon edelleen näkee täysin irrallisia sisältömarkkinointisivustoja tai -osioita. Verkkokauppojenkin alueella sisältöjen ja tuotteiden toimiva yhteispeli on lopulta aika harvinaista.

Onneksi parempiakin esimerkkejä on, esimerkiksi Pixelsin toteuttamassa Mirror Linen verkkokaupassa sisällöt ja tuotteet osaavat varsin hyvin linkittää toisiinsa ja pitää käyttäjän näin keskittyneenä.

 

Huomioitavaa on, että tämä ei onnistu kaikilla verkkokauppa-alustoilla. Monet verkkokaupoista sijaitsevat täysin erillisenä verkkopalveluna omalla domainillaan (vaikkapa kauppa.domain.fi, sen sijaan että kauppa olisi osa pääsivustoa; domain.fi/kauppa). Sen lisäksi, että käyttäjä joutuu siirtymään sivustojen välillä, joudut hankkimaan ja ylläpitämään kaksi erillistä verkkopalvelua. Tästä voi olla toki etuakin, paras ratkaisu riippuu todella paljon liiketoiminnastasi ja verkkopalveluiden tavoitteista.

 

Tarvitsenko siis myös WordPressin?

Kyllä. WooCommerce on WordPress-julkaisujärjestelmän lisäosa. Tämä ei sinänsä vaikuta asiaan mitenkään muuten kuin että verkkokauppa rakentuu WP:n päälle ja voit hyödyntää sen kaikkia ominaisuuksia ja mahdollisuuksia. Jos hankit WooCommerce-verkkokaupan, se toimitetaan asennettuna WordPressin kanssa tai lisätään olemassa olevaan WP-sivustoon.

Usein on järkevää tehdä myös vanhan verkkosivuston uudistus (ainakin osittain) samalla kun rakennetaan verkkokauppa, jotta ne yhdistyvät ongelmattomasti ja jotta ostopolut on varmasti mietitty alusta alkaen. Joskus on myös ihan perusteltua pitää verkkosivut ja kauppa erillään.

 

Voiko kaupan lisätä olemassa olevaan sivustooni?

Mahdollisesti. Jos pyörität WordPressiä itse ylläpidettynä versiona (WordPress.org), WooCommercen voi lisätä sivustollesi luultavasti melko ongelmitta. Mitä enemmän olet hyödyntänyt valmiita teemoja, page-builder lisäosia ym. valmisratkaisuja, sitä vaikeampaa verkkokaupan lisääminen meidän kokemuksemme mukaan on.

Jos verkkosivustosi on rakennettu paketoituna palveluna myytävän WordPressin päälle, on verkkokauppa myös mahdollista toteuttaa, tosin ei WooCommercen avulla. Tässä pitää hyödyntää sisäänrakennettuja ratkaisuja, joihin voit tutustua WordPress.comissa.

Mikäli epäröit sopiiko verkkokauppa olemassa olevaan sivustoosi, voit ensin selvittää sivustosi nykytilanteen osaavan kumppanin kanssa ja pohtia sitten vaihtoehtoja. (Psst! Kysy meiltä!)

 

Entäs hinta? Mitä tämä lysti kustantaa?

Kokoluokaltaan räätälöidyt WooCommerce projektit usein tippuvat 20 000 – 50 000 euron hintaluokkaan. Isompiakin WooCommerce -projekteja toki tehdään. Pienemmällä 10 000 – 20 000 euron sijoituksella saat varmasti toimivan verkkokaupan myös, mutta mittavia integraatioita ja kustomointeja harva suostuu tällä summalla tekemään. Kaikkein halvimmillaan olen nähnyt tarjottavan projekteja 2 000 – 5 000 euron hintaan, mutta moisella investoinnilla ei juuri muuta saa kuin valmiin teeman asennettuna. Tässä hintaluokassa pohtisin vakavasti valmiimpaa pakettiratkaisua.

Pixelsin rakentamat räätälöidyt WooCommerce-kaupat ovat osuneet keskiarvolta 15 000 – 30 000 euron välimaastoon, mutta kun mukaan laskee vuosien aikana tehdyn jatkokehityksen, kokonaisuus saattaa kasvaa merkittävästi. Opastamme suunnittelemaan ja budjetoimaan projektin lisäksi jatkokehitystä tuleville vuosille kun kauppa ja liiketoiminta kehittyy, se kannattaa tietenkin niin kauan kun kauppa tuottaa enemmän kuin maksaa.

Itse WooCommerce, kuten WordPresskin on ilmainen. Siitä ei peritä lisenssimaksuja. ”Out of the box” WooCommerce tulee perustavaa laatua olevilla ominaisuuksilla, jotka sisältävät kaiken oleellisen verkkokaupan perustamiseen, mutta kauppaa pyörittävän elämää kannattaa helpottaa muutamilla fiksusti valikoiduilla lisäosilla tai räätälöinneillä. Alkuinvestointi tuleekin siis sijoittaa osaavaan tiimiin, alustan muokkaamiseen omiin tarpeisiin sopivaksi sekä hyväksi todettuihin lisäosiin.

Integraatiot kaupasta muihin järjestelmiin ovat toteutettavissa suhteellisen vaivattomasti, mutta niiden toteuttaminen on aina kuitenkin aikaa vievää eli se lisää lähes poikkeuksetta kustannuksia merkittävästi. Suosituimpiin CRM, ERP, kassa- ja varastonhallintajärjestelmiin on tarjolla usein jo valmiit integraatiot, joten tässä voit säästää pitkän pennin. Integraatioita toteuttaa osaava kehittäjätiimi osana projektiasi, tai vaihtoehtoisesti voit hankkia integraation palveluna; Suomessa näitä tarjoaa esim. Flashnode.

 

Sananen lisäosista…

Lisäosamarkkina on alustan suosion vuoksi jo kohtalaisen saturoitunut ja valikoimasta saattaa olla haastavaa löytää ne omiin tarpeisiin parhaat vaihtoehdot. Tässä korostuu osaavan kumppanin valinta. Usein lisäosien sovittaminen vaatii tietoa ja näkemystä niiden elämään pellin alla.

Varoituksen sana: älä rakenna verkkokaupastasi lisäosien hautausmaata; ne hidastavat sivustoasi, aiheuttavat yhteensopivuusongelmia ja vanhetuessaan muuttuvat tietoturvariskeiksi.

 

Kenelle WooCommerce siis sopii?

WooCommerce on ehdottoman hyvä, ehkä jopa paras valinta verkkokauppa-alustaksi mikäli omaat jonkun seuraavista:

  • WordPressillä toteutettu verkkosivusto, johon haluat lisätä verkkokaupan.
  • Tavoitteenasi on tehdä sisältövetoinen kauppa ja panostat sisältömarkkinointiin.
  • Aiot panostaa kaupan kehittämiseen ja haluat helposti räätälöitävissä olevan alustan, joka skaalautuu ongelmitta.
  • Haluat investoida mielummin osaavaan toteuttajatiimin ammattitaitoon kuin järjestelmän kehityskustannuksiin.
  • Haluat integroida kaupan yhteyteen eri järjestelmiä tai työkaluja vaivattomasti.
  • Verkkokauppasi toimii useammassa maassa, tarvitset useita kieliversioita tai useita valuuttoja.
  • Et halua jäädä toimittajaloukkuun, joten valitset mieluiten avoimen lähdekoodin ratkaisun jonka kehittäjäksi ja ylläpitäjäksi voit aina etsiä uuden palveluntarjoajan.

 


Pyydä tarjous WooCommerce-verkkokaupasta

Kiinnostaisiko tietää miten me Pixelsillä toteuttaisimme verkkokauppasi? Kuinka isosta projektista on kyse? Entä mitä pitäisi huomioida uudistuksessa? Laita meille viesti ja palaamme asiaan vuorokauden kuluessa (arkisin).