Nettisivut pintaa syvemmältä: Sijoita säästämiseen

Miksi kirjoitamme tästä?

Tiimillemme nettisivuprojektit kujeineen ovat jokapäiväistä elämää – näin ei kuitenkaan ole asian laita yhteistyökumppaneillamme tai asiakkaillamme. Siitä se ajatus sitten lähti. Meidän pitää viestiä ja kertoa nettisivuprojektien vaiheista, sisällöstä sekä tähtäimessä olevista tavoitteista selkeämmin.

Sukellat juuri uuden boonconic-blogisarjamme, ”Nettisivut pintaa syvemmältä”, ensimmäiseen kappaleeseen. Tämän sarjan avulla pääset kurkistamaan syvemmälle nettisivuprojektien teknisiin ja luoviin vaiheisiin sekä liiketoiminnallisiin mahdollisuuksiin. Tässä kappaleessa listaamme 2 000 ja 20 000 euron nettisivuprojektien kokonaisvaltaisimmat erot.

Laitetaan siis lukuja pöytään.

2 000 vai 20 000 euroa?

Usein kuultu argumentti huomattavasti korkeammalle projektihinnalle on ”huomattavasti korkeampi laatu” – me emme tyydy tähän perusteluun.

Meille projektien hintaerot selittyvät suureksi osaksi seuraavan kahden seikan kautta:

1. Aika on rahaa.

Tämä on tuttu totuus.

Kiteytimme toimintamme uuteen tunnuslauseeseen, Pretty code. Smart design., jonka jälkimmäinen osa liittyy ajan säästämiseen – älykkään designin kautta.

Esimerkkitapaus A – Sisällönhallinta: käyttäjäystävällisyydellä säästettyjä euroja.

Sisällönhallintajärjestelmän, kuten WordPress:n, selkeän rakenteen ja automatisoitujen toimintojen avulla voimme vähentää aikaa, jonka asiakkaamme käyttää nettisivujen sisällön päivittämiseen, muutosten hyväksymiseen sekä informaation jakamiseen. Käynnissä olevassa projektissa tähtäämme parhaillaan 15 minuutin päivittäiseen ajansäästöön.

Vartti ei paljon lompakossa paina, vai painaako?

Simppelillä laskutoimituksella 15 minuuttia alkaa näyttämään hyvin erilaiselta:

1 viikossa = 5 * 15 minuuttia = 45 minuuttia
1 kuukaudessa = 4 * 45 minuuttia = 3 tuntia
6 kuukaudessa = 6 * 3 tuntia = 18 tuntia = 2,25 työpäivää
1 vuodessa = 2 * 18 tuntia = 36 tuntia = 4,5 työpäivää

Oletetaan, että sisällönhallinnasta vastaavan palkka on 2 800 euroa/kk. Nopealla laskutoimituksella selviää, että 15 minuutin päivittäinen ajansäästö tuottaa vuodessa 630 euron säästön. Mikäli nettisivua päivittää ehtiessään markkinointijohtaja tai toimari, on säästetyllä ajalla vielä isompi merkitys.

Tiimimme rakentaa parhaillaan myös älykästä sosiaalisen median integraatiota, jolla voidaan automatisoida toiset tusina toimintoa. Tällä ratkaisulla tähtäämme 1 tunnin viikottaiseen ajansäästöön – eli, 4 200 euron säästöön vuodessa.

Esimerkkitapaus B – ulkoistettu projektinhallinta.

Kun päätät ulkoistaa nettisivujen uudistuksen palveluntarjoajalle, et ulkoista pelkkää design-, luomis- ja koodausprosessia. Ulkoistat myös nettisivu-uudistuksen projektinhallinnan, mikä on muuten kokopäiväistä duunia.

Projektijohtajan palkka on luultavasti 3 000 euron luokkaa kuussa. 3 kuukauden nettisivuprojektissa voit siis säästää 9 000 euroa.

2. Sijoita enemmän, saat enemmän.

Tämäkin tuttu fakta pätee nettisivuprojekteihin.

Toinen merkittävä ero 2 000 ja 20 000 euron nettisivuprojekteissa on projektitiimin koko. Isompi budjetti avaa ovet monipuolisemman ja moniosaavan tiimin hyödyntämiseen. Pienellä budjetilla ehkä yhden henkilön osaamisen ja vain 50% hänen ajastaan.

Esimerkkitapaus A – teknisten, visuaalisten, viestinnällisten ja liiketoiminnallisten tavoitteiden ymmärtäminen.

Toteutimme hiljattain yhdessä asiakkaamme kanssa nettisivu-uudistuksen, jonka tavoitteena oli luoda selkeämpiä toimintaa ohjaavia (call-to-action) elementtejä sivuille. Käyttäjäkokemuksen spesialistimme tekemät ensimmäiset luonnokset saivat kommentteja 2 graafiselta suunnittelijaltamme, 2 kaupallisen alan taitajaltamme, 1 viestinnän ammattilaiselta, 1 teolliselta muotoilijalta sekä 1 käyttöliittymäsuunnittelijalta. Luonnoksia viilattiin jo useaan otteeseen ennen asiakkaamme kommenttikierrosta.

Esimerkkitapaus B – kansainvälisen tiimin eri taitojen ja näkökulmien yhdistäminen.

Tiimistämme löytyy 6:n eri kielen natiivipuhujia. Tämä on ominaisuus, josta on hyötyä monikielisten nettisivujen totetutuksessa kun sisällön on oltava sujuvaa ja houkuttelevaa niin suomen-, englannin-, saksan-, viron-, malesian- ja italiankielisille.

Mikä toimii hyvin amerikkalaiselle kohderyhmälle, ei välttämättä istu yhtä hyvin suomalaiselle tai singaporilaiselle yleisölle, vaikka olisikin kieliopillisesti järkevää.

Aikaa ja taitoa

Erot nettisivuprojektien hinnoissa riippuvat siis pitkälti ajasta, joka käytetään tulevaisuudessa aikaasäästävien älykkäiden ratkaisujen rakentamiseen sekä siitä, kuinka monen hengen monitaitoinen tiimi projektin parissa työskentelee.

Tämän kirjoituksen esimerkkiluvut voidaan tiivistää seuraavasti: sijoittamalla 20 000 euroa nettisivuprojektiin, voidaan saavuttaa esimerkiksi 13 830 euron (= 630€ + 4 200 € + 9 000€) säästö. Tämän lisäksi älykäs ja loppuun asti mietitty nettisivu todennäköisesti tuottaa yrityksellesi lisää myyntiä tai liidejä.

Lisää esimerkkejä nettisivujen roolista osana liiketoimintaa voit lukea aikaisemmasta kirjoituksestamme.

Tämän blogisarjan seuraavassa kappaleessa pureudumme tunnuslauseemme ensimmäiseen osaan, Pretty code., ja siihen mitä taloudellisella koodilla oikein tarkoitetaan.

Moro!

Kuvituksen takana visuaalinen neromme, Mark.


booncon PIXELS on kansainvälinen digitaalisen suunnittelun ja konsultoinnin studio Helsingin sydämessä.

Pretty code. Smart design.


booncon PIXELS